Ottelut ja tapahtumat
Kaudella 2023-2024 Parru HT puolustaa mestaruuttaan Kymi-Saimaa-alueen kolmosdivisioonassa sekä pelaa uudessa FCAA-korkeakoulusarjassa. Lisäksi kaudella pelataan kaksi hyväntekeväisyysottelua syksyllä ja talvella.
Kymi-Saimaa III-divisioona
III-divisioona on Suomen jääkiekon viidenneksi korkein sarjataso. Kaudella 2023-2024 Parru HT pelaa puolustavana mestarina, sillä edelliskaudella joukkue voitti divisioonan mestaruuden jo toista kertaa peräkkäin.
FCAA-korkeakoulusarja
FCAA-korkeakoulusarja on uusi kansallinen ja poikkitieteellinen kiekkosarja. Sarjan juuret juontuvat Kylterien SM-turnaukseen, jonka Parru HT:n pelaajista koostuva joukkue voitti kaudella 2022-2023. Joukkueen nälkä uuden sarjan voittoon kaudella 2023-2024 on suuri, joten luvassa on kova-tasoista ja laadukasta jääkiekkoa myös tässä sarjassa.
Hyväntekeväisyysottelut
Parru HT:n toiminnan keskiössä on hyvinvoinnin luominen oman joukkueen lisäksi myös muille ihmisille ja hyväntekeväisyysotteluista onkin muodostunut tärkeä osa joukkueen toimintaa. Kaudella 2023-2024 pelataan kaksi ottelua, joista ensimmäinen on lokakuussa pelattava Roosa nauha -teemainen Parru Fights Cancer. Talvella pelataan mielenterveyden puolesta.
AIKA JA PAIKKA
VASTUSTAJA JA SARJA
LOPPUTULOS
30
syyskuuta 2023 klo 17.00
UK-Areena Lappeenranta
Parru HT
Vs.
11 - 3
AaKoo
07
lokakuuta 2023 klo 16.30
Haminan jäähalli
KY
Vs.
5 - 6 (JA)
Parru HT
14
lokakuuta 2023 klo (TBA)
Hollola
HC Giants
Vs.
5 - 6
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
Kymi-Saimaa III-divisioona
Kymi-Saimaa III-divisioona
18
lokakuuta 2023 klo 19.30
Kisapuiston liigajäähalli
Parru HT
Vs.
12 - 4
Jyväskylän Kylteriveljet
FCAA-korkeakoulusarja
21
lokakuuta 2023 klo 17.00
UK Areena, Lappeenranta
Parru HT
Vs.
21 - 2
HC Kuusaa
Kymi-Saimaa III-divisioona
24
lokakuuta 2023 klo 12.30
Kuopio
HC Preemio
Vs.
Parru HT
4 - 6
FCAA-korkeakoulusarja
28
lokakuuta 2023 klo 17.00
UK-Areena Lappeenranta
Parru HT
Vs.
7 - 5
KY
Kymi-Saimaa III-divisioona
04
marraskuuta 2023 klo 17.00
UK Areena, Lappeenranta
Parru HT
Vs.
8 - 5
Panthers
Kymi-Saimaa III-divisioona
11
marraskuuta 2023 klo 18.15
Kuusankoski
HC Kuusaa
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
18
marraskuuta 2023 klo (TBA)
Inkeroinen
AaKoo
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
25
marraskuuta 2023 klo 17.00
UK Areena, Lappeenranta
Parru HT
Vs.
-
HC Kuusaa
Kymi-Saimaa III-divisioona
02
joulukuuta 2023 klo 17.00
UK Areena, Lappeenranta
Parru HT
Vs.
-
HC Giants
Kymi-Saimaa III-divisioona
09
joulukuuta 2023 klo 18.15
Kuusankoski
HC Kuusaa
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
16
joulukuuta 2023 klo (TBA)
Lahti, Laune 2
Panthers
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
13
tammikuuta 2024 klo 17.00
UK Areena, Lappeenranta
Parru HT
Vs.
-
AaKoo
Kymi-Saimaa III-divisioona
19
tammikuuta 2024 klo (TBA)
UK Areena, Lappeenranta
Parru HT
Vs.
-
HC Kuusaa
Kymi-Saimaa III-divisioona
27
tammikuuta 2024 klo 18.15
Kuusankoski
HC Kuusaa
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
03
helmikuuta 2024 klo 16.30
Hamina
KY
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
10
helmikuuta 2024 klo 17.00
UK Areena, Lappeenranta
Parru HT
Vs.
-
HC Giants
Kymi-Saimaa III-divisioona
17
helmikuuta 2024 klo 18.15
Kuusankoski
HC Kuusaa
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona
25
helmikuuta 2024 klo (TBA)
Lahti, Laune 2
Panthers
Vs.
-
Parru HT
Kymi-Saimaa III-divisioona